Kylläpä jääkaappi meinasi ottaa niskalenkin heikoista hermoistani.
Se kävi siis ovella kääntymässä keskiviikkona. Torstaina se taas saapui, ihan niin kuin oli luvattu. Lava laskeutui vieläkin nykien, hyvä että kone pysyi pystyssä, mutta sitten rekkapoika rullasi koneen eteiseen. Siihen matka sitten pysähtyikin, kun laite, jolla kone oli, olikin liian leveä oviaukkoon nähden. Poika olisi nostanut lähes satakiloisen jääkaapin kahdestaan minun kanssani, mutta en uskaltanut ottaa riskiä, että se hajoaa viime metreillä. Kaappi jäi siis töröttämään keskelle eteistä. Heippa taas, rekkamies.
Soitin paikalliseen kodinkoneliikkeeseen, josko sieltä saisi ostaa siirtopalvelun. Vastaus oli hyytävä ei, koskapa en ollut ostanut konetta heiltä. Mietin tuttavapiiriäni, mutta en halunnut vaarantaa heitä enkä kaappiani. Nukuin yön yli, jääkaappi uinui eteisessä.
Perjantaiaamuna keksin soittaa konevuokraamoon, josta ohjattiin kysymään juuri aloittaneelta monialayrittäjältä. Ja niinpä viimein perjantaina kello neljä reipas yrittäjä naputteli pankkikorttipäätteelleen laskuksi vaivaiset kaksi kymppiä, ja sekä minä että jääkaappi hurisimme viimein onnesta. (Jääkaappi on muuten selvä italiaano, Smeg ääntelee tenorissa.)