Päivänvarjon varastoon vienti siirtyy. Päinvastoin olikin raahattava kaikki ulos, kun päivä paistoi sinisemmältä taivaalta kuin kesällä. Nautiskelin iltapäivästä terassilla: söin, luin, tein töitä, join kahvit, neuloin – ja tämänkin kirjoitin ulkona. (Värimalliliuska on muuten kätevä kirjanmerkki.)

Piti olla suuri sisustuspäiväkin. Olen elänyt kuukauden ilman jääkaappia pakastimen kanssa keplotellen, ja sitä ennen pitkään 1970-luvun kylmiön hyrryyttäjänä jättimäisiä sähkölaskuja maksellen. Jostakin olin saanut päähäni, että minun keittiööni täytyy tulla Smegin retromallinen jääkaappi. Se oli niin hinnakas, että ostaminen siirtyi ja siirtyi. Viikko sitten sain kuitenkin tilauksen tehtyä, nettifirmasta, jossa kaapille oli kampanjahinta. Onnittelin itseäni. Eilen maksoin laskun tärisevin käsin, koska en juuri ole nettikauppoja harrastanut, ja pelkäsin, että rahat meni ja kaappia ei tule.
Mutta heti tänään Smeg melkein saapui keittiööni. Melkein - voi nimittäin olla vaikeaa viime metreillä.
Tulen töistä juoksujalkaa, että olen rekkamiestä vastassa. Iso auto kaartaa pihaan juuri silloin, kun oli sovittu, takaluukku aukeaa ja mies rullaa jättipaketin lavalle. Minulla oli kulkuväylät avattu ja kaapin paikka putsattu ja sydän sykkyrällä, että viimeinkin!
No, mies, onneksi miellyttävä, ei vain laske lavaa. ”Tässä on nyt jotain häikkää, lavaa ei saa alas.” Niin sain vilkuttaa hyvästit miehelle, rekalle ja – mikä pahinta – jääkaapilleni. Kaappi lähti tekemään sadan kilometrin lenkin ja tulee kuulemma huomenna. Saa nähdä.
 

Niin lähellä mutta niin kaukana.

(Olkoon kuva väärinpäin. Ja nuo rikkaruohotkin pitäs kitkee!)