1327433388_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1327433799_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mustikkaa, tyrniä ja banaani sekaisin on hyvää mutta hurjanväristä.

Väsyttää, väsyttää. Liekö hemoglobiini yhä alhaalla vai voiko jakson loppumisella töissä olla näin voimakas vaikutus? Tein taas sössöä tehosekoittimella ja sain varmasti satakertaisen päiväannoksen C-vitamiinia. Tyrnissähän sitä on aivan mieletön määrä.

Tänään oli taloyhtiön hallituksen kokous, jossa vierähti yli kaksi tuntia suoraan työpäivän jälkeen. Töissä säälin opiskelijoita, joilla on näin vetämätön opettaja. Lahjoin heitä suklaalla - miten alas olenkaan vajonnut. Kaksitoista vuotta on tehnyt tehtävänsä... Sanoin työkavereille, että olisi varmaan kaikkien etu, että hakisin taas vuorotteluvapaata. (Ei kaikki näy onneksi päällepäin, enkä onneksi ole mitenkään maassa, mutta vätystää kamalasti.)

Lomille on jo varattu ohjelmaa, mikä on tuntunut hyvältä idealta - ja tuntuu yhä - mutta olenkohan väsyneempi lomien jälkeen? Hiihtolomalla Ylläkselle, pääsiäislomalla Ruotsiin ja kesäloman alussa Espanjaan (kävelemään pari sataa kilometriä). Että semmoista lepoa on tiedossa.

Ja viikonlopuksi lähden siskon talon rakennustalkoisiin. Juna on torstai-iltana yhdeltätoista Keravan asemalla. (Matkalla on tarkoitus lukea preliminäärikokeita.) Takaisin kotona olen sunnuntai-iltana kahdeksan jälkeen.